tiistai 10. maaliskuuta 2015

Ensimmäinen viikko Zaragozassa


Vähän yli viikko sitten saavuttiin Zaragozaan, Espanjaan. Helsingistä lähdettiin yhdentoista jälkeen aamulla kohti Latviaa (Helsinkiin lennettiin aamusta pienellä lentokoneella Savonlinnasta) ja Latviassa hetken odottelun jälkeen oli edessä pitkä lento Barcelonaan. Lennot ja vaihdot sujuivat hyvin, mitä nyt Alppien kohdalla oli hiukan turbulenssia. Barcelonasta lähdimme junalla kohti Zaragozaa ja illalla sitten istuttiinkin jo asunnossa, jossa viipyisimme kuukauden ajan. Asunto on mukavalla pikkukujalla, josta on keskustaan ja Plaza di Pilarille vain noin viiden minuutin kävelymatka. Sopeutuminen espanjalaiseen kulttuuriin on ollut helppoa ja ihmiset ovat olleet todella ystävällisiä.


Ensimmäiset päivät menivät totutellessa uuteen paikkaan, mutta jo viime keskiviikkona päästiin ensimmäistä kertaa TOPIn keittiöön. Opettajia on kolme keittiössä, joista yksi on kokonaan vastuussa leipomopuolesta. Kaikki oppilaat ja opettajat ovat mukavia ja avuliaita. Keittiössä pärjää hyvin englannilla, elekielellä ja espanjalla (sitäkin alkaa jo hiukan ymmärtämään/puhumaan ja päivä päivältä vain enemmän). Jo ensimmäisenä keittiöpäivänä pääsimme kokomaan annoksia ja tekemään muutakin kuin vain katsomaan sivusta. Koulu kestää aamuyhdeksästä pitkälle iltapäivään, noin viiteen (joskus päästään aiemmin). Keskiviikkoisin on yleensä teoriaa, jolloin koulussa ollaan 9-14.


Tänään (10.3) meillä oli hiukan erikoisempi päivä ja aamusta pääsimme seuraamaan "masterclassia", jossa muualta tullut kokki kertoi meille ruoanlaitosta ja kokkasi kaikkien oppilaiden edessä olevassa keittiössä. Huomenna puolestaan lähdemme luokan kanssa tutustumaan paikalliseen oluttehtaaseen, joten uusia kokemuksia tulee paljon ja on mukavaa ettei jokainen päivä ole ihan samanlainen. Tosin pelkästään keittiössäkin olo on mukavaa ja joka päivä kyllä oppii jotain uutta tai jonkun uuden kokkaustekniikan. Seuraavissa postauksissa tulee toivottavasti lisää kuvia ja enemmän tekstiä, tämä nyt oli vain tällainen aloitus.

1 kommentti:

  1. Kivoja kuviaja mukavaa tekstiä! Lähettäkää, please, minulle muutama kuva sieltä koululta vaikka sähköpostiin, koska minulta jäi ottamatta. Kirjoitelkaahan taas, miten on mennyt, onko työskentely keiitiössä ollut kovin erilaista kuin meillä ja mitä olette tehneet viikonloppuina? Mites sää? Onko jo lämpimämpää kuin viikko sitten?

    VastaaPoista